Sisäministeriöltä tunnustusta maahanmuuttotyöstä Rovaniemelle, Helsingille ja Pudasjärvelle
Sisäasiainministeriö palkitsikeskiviikkona 15.9. Kuntamarkkinoilla kolme kuntaa, jotka ovat tavoitteellisesti ja innovatiivisesti kehittäneet maahanmuutto- ja kotouttamistyötä alueellaan. Tunnustusta saivat Rovaniemi, Helsinki ja Pudasjärvi.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin mukaan tunnustusta saaneet kolme kuntaa ovat asukasmääriensä ja sijaintinsa puolesta hyvin erilaisia, mutta toimintatavoissa niillä on monia yhteisiä piirteitä.
- Suunnitelmallista maahanmuuttotyötä tehdään monessa paikassa, mutta Rovaniemellä, Helsingissä ja Pudasjärvellä silmiinpistävää on aktiivinen ja kehityshenkinen ote. Maahanmuuttoasiat sekä kansainvälisyys kytkeytyvät kuntien strategiaan ja tavoitteita leimaa orientoituminen tulevaisuuteen. Kuntien päättäjät ovat sitoutuneita maahanmuuttotyön kehittämiseen. Työskentelytavat näillä alueilla ovat verkostoituneita ja ratkaisuihin on haettu joustavuutta, esim. siten, että eri sektorien toimijoita on muuttanut yhteisiin toimitiloihin, Thors kuvailee.
Rovaniemi on ottanut pakolaisia vastaan 1980-luvun lopulta lähtien ja joinain vuosina myös yli vastaanottokiintiönsä. Rovaniemellä ulkomaisten opiskelijoiden määrät ovat lisääntyneet vuosi vuodelta ja muualta töihin tulleita on aikaisempaa enemmän.
- Rovaniemen kansainvälisyysstrategian tavoitteena on sekä elinkeinoelämän kansainvälistyminen että Rovaniemen tunnettavuuden vahvistaminen. Näissä tavoitteissa yksi olennainen osa-alue on kotouttamistyön toimivuus ja eri toimijoiden yhteistyö, arvioi palvelujohtaja Pertti Hemminki.
Helsinki erottuu Suomen kunnista vastuunkantajana, sillä pääkaupunkiseudulla elää puolet koko Suomen maahanmuuttajista. Joka kymmenennellä helsinkiläisellä on maahanmuuttajatausta, nuorista vielä useammalla. Muuttajat muualta Suomesta ja ulkomailta muovaavat helsinkiläisyyttä ja tuovat innovaatiopotentiaalia.
- Maahanmuutto pitää Helsingin kasvu-uralla, joten tulevaisuus on maahanmuuttajissa. Kaupunkimme toiminnan lähtökohtana on kaikkien kaupunkilaisten, myös maahanmuuttajien, kohteleminen yhdenvertaisina helsinkiläisinä. Tähän on tiiviisti sitoutunut kaupungin virkamies- ja poliittinen johto, ja tietenkin kaupungin henkilöstö, kuvaa maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander.
Pudasjärveä ei voi verrata maahanmuuttotyössä suurempiin kuntiin, mutta sen toiminta on eri mittakaavassa merkittävää. Pudasjärvi on muuttotappioaluetta, missä työntekijöistä on pulaa. Pahenevaan ongelmaan yhtenä ratkaisuna on pakolaisten vastaanotto ja kunnan tahto kotouttaa nuoret kuntaan.
- Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni nuori jäisi Pudasjärvelle. Samalla saamme uusia vaikutteita paikalliseen toimintaan. Kiinnitämme huomiota erityisesti myös omien nuortemme tarpeisiin ja työskentelemme pitkäjänteisesti vahvistaaksemme nuoren, työikäisen ikäluokan osuutta väestössä.
- Pudasjärvellä päättäjät ovat sitoutuneita asiaan ja he ovat yksimielisyydellään vakuuttaneet myös muita toimijoita. Paikkakunnalla ovat erityisesti yritykset ja yhdistykset yksityisten henkilöiden ohella aktivoituneet osallistumaan kotouttamistyöhön. Nuoria on tutustutettu suomalaiseen työelämään ja kouluihin jo turvapaikkaprosessin aikana, toteaa kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila.
Daavittila korosti humanitäärisen työn merkitystä. - Suomi on allekirjoittanut kansainvälisiä sopimuksia, joiden täyttämisestä meillä kaikilla on vastuumme.
Lisätietoja: Rovaniemi: Pertti Hemminki, palvelujohtaja, 040 558 1362
Helsinki: Annika Forsander, maahanmuuttoasioiden johtaja, 050 5339038
Pudasjärvi: Kaarina Daavittila, kaupunginjohtaja, 040 826 6588
Sisäasiainministeriö: Meri-Sisko Eskola, neuvotteleva virkamies, 050 396 0161