Sisäministeriön blogi

Sisäministeriön blogi

Tehtäväkeskeisyydestä kohti kokonaisvaltaista palvelukykyä

Susanna Sankala Julkaisupäivä 20.10.2021 13.20 Blogit

Terhi Virtanen ja Susanna Sankala. Pelastustoimen palvelut ovat osa laajempaa palveluiden kokonaisuutta, jolla yhteiskuntaan luodaan turvallisuutta, hyvinvointia ja elinvoimaa. Emme voi määrittää palvelutehtävämme vaatimia osaamistarpeita itse, vaan tarvittavat osaamisvaatimukset syntyvät lopulta toimintaympäristön, asiakkaiden ja yhteiskunnan tarpeiden pohjalta. Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistuksessa koulutuksen kehittämistä selvitetään ja suunnitellaan aiempaa yksityiskohtaisemmin, mukaan lukien toimintaympäristön ja asiakastarpeiden pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutukselle asettamat vaatimukset. 

Aito asiakkaiden ja yhteiskunnan ymmärtäminen on edellytyksenä sille, että toimialan palvelukyky ja sen tuottamiseen tarvittava osaamispääoma kohtaavat. Palvelualalla asiakaspalvelu-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat keskeisiä osaamistarpeita ja näiden merkitys tulisi nykyistä vahvemmin tunnustaa osaksi pelastustoimen ja hätäkeskusalan palvelukykyä. Palvelukyvyn tarpeista käsin syntyy myös ymmärrys, ettemme ole olemassa vain siksi, että hoitaisimme kutakin yksittäistä tehtävää tai onnettomuustilannetta, vaikka hälytystehtävällä ollessa siltä saattaa joskus tuntua. Toimialalle tarvittaisiin laajaa asennemuutosta, jossa työn tekemisen tarkoitus on enemmän kuin yksittäisen tehtävän suorittaminen. 

Jokaisen pelastusalalla työskentelevän olisi tärkeää ymmärtää olevansa palveluammatissa ja nähdä toimialan palveluiden merkitys osana koko ihmiselämän mittaista jatkumoa. Kohtaamme yksilöitä, perheitä, toiminnanharjoittajia ja yhteistyökumppaneita, joille pelastustoimen palveluiden tulisi näyttäytyä läpi elämän pysyvänä turvaverkkona, josta he saavat tarvitsemansa avun ja viranomaispalvelun juuri silloin, kun yksilön tai yhteisön elämänkaari sitä edellyttää. Jokainen tehtävä ja palvelutapahtuma voi olla koko elämän muuttava hetki tai vaikka vahva oppimisen kokemus kohtaamallemme ihmiselle. 

Osaamisen kirjo on laaja ja sen aito hyödyntäminen ei voi perustua pysyviin määrityksiin

Pelastus- ja hätäkeskusalan ammattilaisten keskeiset taidot ja osaaminen näyttäytyvät ulospäin erityisesti kiireellisissä palvelutilanteissa ja hälytystehtävillä, mutta jo kauan ennen tuota hetkeä tarvitaan paljon muutakin osaamista, kyvykkyyttä ja laaja-alaista ammattitaitoa. Organisaatioiden suorituskyky muodostuu monialaisesta osaamisen kokonaisuudesta, johon sisältyy toimiala- ja tehtäväkohtaisen osaamisen sekä kädentaitojen lisäksi valtava määrä muuta osaamispääomaa, kokemusperäistä tietoa ja ammattitaitoa.

Osaamisen kokonaisuuden moninaisen kirjon hyödyntämiseksi tarvitaan lisäksi vahvaa osaamista ja kokemusta tukipalveluiden, esimiestyön ja johtamisen osa-alueilla. Koska osaamispääoma koostuu ihmisistä ja eri yksilöiden henkilökohtaisista osaamisen elementeistä, voisi organisaation yhteistä osaamisen kokonaisuutta ajatella ikään kuin kyvykkyyksien väripalettina, jossa sävyjä ja värien yhdistelymahdollisuuksia on loputtomasti. 

Kukin organisaatio muodostaa tämän väripaletin avulla omanlaisena taideteoksen - alati muuttuvan ja ainutlaatuisen yhdistelmän taitoa, tietoa ja kyvykkyyttä. Koulutusjärjestelmä taas takaa toimialalle riittävän eri värien ja sävyjen tarjonnan sekä sen osaamisen perustan, jolle luomme yksilöinä osaamista koko elämän mittaisella oppimisen matkalla. Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistuksessa luodaankin kehys elinikäiselle ja jatkuvalle oppimiselle, joka toimii pohjana koko alan osaamisen kehittämiselle. 

Susanna Sankala
projektipäällikkö
sisäministeriö
@SusannaSankala

Terhi Virtanen
koordinaattori
Suomen Kuntaliitto, Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto
@VirtanenTerhi

Lue Lisää:

Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.