Rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaan liittyvää Europol-asetusta ajantasaistetaan
Kansainvälinen nettirikollisuus ja liikkuva rikollisuus muuttavat jatkuvasti muotoaan. Europol-asetukseen esitetään muutoksia muun muassa Europolin ja yksityisten toimijoiden väliseen tiedonvaihtoon liittyen, jotta vakavan kansainvälisen rikollisuuden ja terrorististen rikosten torjunta vastaisi paremmin nykypäivän vaatimuksia.
Euroopan unionin komissio on esittänyt, että Euroopan poliisivirasto Europolin säädöspohjaa tulisi muuttaa niin, että se vastaisi paremmin nykypäivän vaatimuksia kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjunnassa. Valtioneuvosto antoi 25. helmikuuta eduskunnalle niin sanotun U-kirjelmän, jossa kerrotaan komission ehdotusten sisällöstä ja vaikutuksista, sekä Suomen kannoista ehdotuksiin.
– Rikolliset toimivat enemmän ja enemmän nettimaailmassa ja myös liikkuva rikollisuus muuttaa jatkuvasti muotoaan. Tällaisessa muuttuvassa toimintakentässä huomataan toisinaan, etteivät lait ja asetukset välttämättä vastaa nykypäivän vaatimuksia. Tästä syystä myös Europolin säädöspohjaa esitetään joiltakin osin ajantasaistettavaksi, kertoo poliisijohtaja Hannele Taavila sisäministeriöstä.
Europol-asetuksen muutosehdotuksen keskeiset tavoitteet koskevat Europolin yhteistyötä yksityisten osapuolten kanssa, Europolin suorittamaa henkilötietojen käsittelyä rikostutkinnan tukena ja Europolin roolia tutkimuksessa ja innovoinnissa. Tavoitteena on, että Europol pystyisi auttamaan jatkossa nykyistä paremmin Euroopan unionin jäsenmaita vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden tehokkaassa torjumisessa. Komissio antoi myös toisen asetusehdotuksen, joka koskee Europolin mahdollisuutta syöttää kuulutuksia epäillyistä ja rikoksista tuomituista Schengenin tietojärjestelmään (SIS).
– Rikolliset käyttävät yhä enemmän yritysten verkkopalveluja kommunikointiin ja rikollisen toiminnan harjoittamiseen. Yksityisillä toimijoilla ei ole kuitenkaan tällä hetkellä EU-tason yhteyspistettä, johon ne voisivat ilmoittaa tietoja, joilla voi olla merkitystä rikostutkinnassa, Taavila taustoittaa.
Lainsäädäntömuutoksen myötä Europol voisi kuitenkin toimia jatkossa yhteyspisteenä ja selvittää keskitetysti mitä jäsenvaltioita rikos tai selvitettävänä oleva asia koskee. Valtioneuvosto kannattaa sitä, että Europol pystyy tekemään tarpeellista yhteistyötä yksityisten tahojen kanssa.
Säädösehdotus vahvistaisi Europolin asemaa tutkimuksessa ja innovoinnissa
Säädösmuutoksessa on ehdotettu, että Europolin tulisi pystyä jatkossa auttamaan jäsenvaltioita kehittämään paremmin myös muun muassa uusia tekoälyyn perustuvia teknisiä ratkaisuja, joista olisi hyötyä kansallisille lainvalvontaviranomaisille kaikkialla EU:ssa.
– Innovatiivisten ratkaisujen etsiminen on tärkeää kansainvälisessä rikosten torjunnassa, jotta rikoksia estävät viranomaiset pysyvät muuttuvan toimintaympäristön mukana. Valtioneuvosto kannattaa sitä, että Europolilla olisi jatkossa enemmän kykyä tukea ennakoivasti ja keskitetysti jäsenmaita innovaatioiden ja lainvalvontaviranomaisten osaamisen ja kyvykkyyden kehittämisessä, Taavila toteaa.
Tarkempi lainsäädäntö parantaa myös ihmisten tietosuojasta huolehtimista
Kun asetukset ovat ajan tasalla, myös yksittäisten ihmisten tietosuojasta pystytään pitämään paremmin huolta.
– Henkilötietojen käsittely on jo nyt erittäin tarkkaan säädeltyä. Näiden muutosten tarkoituksena on kuitenkin varmistaa entistä tehokkaammin se, että yksityisyydensuoja ja ihmisten perusoikeudet toteutuvat varmasti erilaisen tiedon käsittelyssä, Taavila kertoo.
Tiedon käsittelyä valvotaan usealla eri tasolla ja ajantasainen ja yhtenäisempi lainsäädäntö mahdollistaisi sen, että tietosuojaan liittyviä asioita tarkasteltaisi tehokkaammin yhdenmukaisin perustein.
Komission esityksessä esitetään myös Schengenin tietojärjestelmään (SIS) perustettavan uuden kuulutusluokan perustamista. Esityksen taustalla on se, että Europol ei pysty tällä hetkellä toimittamaan suoraan ja reaaliajassa jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisille kolmansilta mailta tai kansainvälisiltä järjestöiltä saatuja tietoja henkilöistä, jotka ovat epäiltyjä tai tuomittuja rikoksista tai terrorismirikoksista.
– Tämän turvallisuusvajeen korjaamiseksi järjestelmään ehdotetaan luotavaksi uusi kuulutusluokka, joka on tarkoitettu yksinomaan Europolin käyttöön tarkoin määritellyissä tapauksissa ja olosuhteissa, Taavila kertoo.
Lainsäädäntöesitys on esitelty torstaina 25.2. valtioneuvoston yleisistunnossa. Tämän jälkeen se siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi.
Lisätiedot:
Poliisijohtaja Hannele Taavila, p. 0295 488 568, [email protected]
Ehdotus Schengenin tietojärjestelmän (SIS) perustamisesta, toiminnasta ja käytöstä poliisiyhteistyössä | EUR-Lex