Selviämisasemapalvelujen laajentamista selvitetään
Sisäministeri Päivi Räsäsen johtama sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti kokouksessaan 2.10. käynnistää selvitystyön selviämisasemapalvelujen laajentamiseksi. Selvitystyöstä vastaa sosiaali- ja terveysministeriö yhdessä muiden viranomaisten ja järjestöjen kanssa.
Poliisi ottaa vuosittain hieman alle 80 000 henkilöä säilöön päihtymyksen vuoksi. Pelkästään päihtymyksen vuoksi kiinni otetut henkilöt tulisi lain mukaan toimittaa päihtyneiden selviämisasemalle tai muuhun paikkaan, jossa henkilöstä voidaan huolehtia. Suomessa on tällä hetkellä alle 20 selviämisasemaa. Näiden toiminnasta on saatu hyviä kokemuksia.
Selviämisasemapalveluja lisäämällä olisi mahdollista puuttua päihdeongelmiin nykyistä aiemmin säilöönoton yhteydessä ja vähentää päihteiden väärinkäytöstä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.
Lähisuhdeväkivallan riskienarviointi laajenee
Ministeriryhmä käsitteli kokouksessaan sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraporttia. Ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa käytettävän moniammatillisen riskienarviointityökalun eli MARAK-toimintamallin käyttö laajenee koko maahan. Tällä hetkellä se on käytössä kahdeksalla alueella: Helsingin Itäkeskuksen poliisipiirissä, Oulussa, Joensuussa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Päijät-Hämeessä, Vaasassa ja Vantaalla. Alustavien suunnitelmien mukaan toimintamalli otetaan käyttöön ainakin kolmella uudella paikkakunnalla vuoden 2014 aikana. Menetelmän pilotointi alkoi vuonna 2010.
MARAK on väkivallan riskiä arvioiva menetelmä, jolla moniammatillinen työryhmä pyrkii auttamaan vakavaa parisuhdeväkivaltaa kokeneita uhreja tai sen uhan alla eläviä. Työryhmä koostuu esimerkiksi poliisin, sosiaali- ja terveystoimen, opetustoimen ja järjestöjen asiantuntijoista. Tavoitteena on auttaa uhria, parantaa hänen turvallisuuttaan ja vähentää vakavia parisuhdeväkivaltatapauksia sekä niiden seurauksia.
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti, että MARAK-toiminnan vastuuministeriönä toimii jatkossa sosiaali- ja terveysministeriö.
Toimenpiteitä perhesurmien ennalta ehkäisemiseksi
Sisäisen turvallisuuden ohjelmaan sisältyy toimenpiteitä perhe- ja lastensurmien ennalta ehkäisemiseksi. Pääosin jo käynnistyneet toimenpiteet ja niiden toimeenpanoa koskevat esitykset on valmisteltu poikkihallinnollisesti ministeriöiden välisenä yhteistyönä. Toimeenpanosta päävastuussa ovat sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja sisäasiainministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla olevista toimenpiteistä pääosa liitettiin osaksi lastensuojelun käytäntöjä selvittäneen työryhmän työtä.
Tärkeä osa perhesurmien ennaltaehkäisyä on viranomaisten välisen tiedonvaihdon parantaminen. Sisäasiainministeriö on asettanut työryhmän, joka selvittää tiedonvaihdon esteitä ja esittää niihin ratkaisuehdotuksia erityisesti perhe- ja lastensurmien ennalta ehkäisyn näkökulmasta. Työryhmän työ valmistuu vuoden 2013 lopussa, ja sen laatiman selvityksen päätetään jatkotoimista tiedonvaihdon parantamiseksi.
Sisäisen turvallisuuden ohjelma sisältää toimenpiteitä arjen turvallisuuden parantamiseksi pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa päätettyjen linjausten mukaisesti. Toimenpiteitä on yhteensä 64. Pääosa niistä on käynnistynyt. Toimenpiteistä viisi on saatu valmiiksi.
Lisätietoja:
SM: Sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen, 040 595 5760
STM: Erityisavustaja Laura Lindeberg, 0295 163 110