Sisäministeriön blogi

Sisäministeriön blogi

Maahanmuuttokeskustelu jatkuu EU:ssa komission uusien ehdotusten myötä

Tuomo Kurri Julkaisupäivä 23.9.2020 16.23 Blogit SM

Maahanmuuttopolitiikassa ja sen toimeenpanossa alkuvuotta ovat hallinneet koronaviruspandemia ja toimenpiteet sen rajoittamiseksi. Euroopan komissio on pyrkinyt tukemaan jäsenvaltioita maahanmuuttoon liittyvien erityistoimien suunnittelussa ja toteutuksessa. Komissio on antanut tiedonantona useita ohjeita EU-lainsäädännön soveltamisesta poikkeusolosuhteissa. Samalla on nähtävä myös pandemian ja sen jälkihoidon ylitse.

Viime vuosina yhteisessä turvapaikkajärjestelmässä havaitut puutteet ovat yhä pitkälti korjaamatta, ja tätä työtä on jatkettava määrätietoisesti. Tulevia aikoja maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan valmistelussa määrittää komission äskettäin tiedonantona antama muuttoliike- ja turvapaikkapakti (New Pact on Migration and Asylum).

Pakti on uudistuskokonaisuus, jonka valmistelun taustalla vaikuttavat Eurooppa-neuvoston antama strateginen ohjelma vuosille 2019–2024 sekä Suomen puheenjohtajakaudella käydyt temaattiset, strategiset keskustelut.

Yhteiset toimet ovat tarpeen

Nyt esitelty uudistuskokonaisuus säädösehdotuksineen on laaja. Normaaliajan lisäksi sen on vastattava korkean muuttoliikepaineen tilanteisiin ja erilaisiin kriiseihin.

Maahanmuutto- ja turvapaikkapaktia voi osin verrata muuttoliikeagendaan, jonka edellinen komissio antoi keväällä 2015 juuri Euroopan laajuisen muuttoliikekriisin kynnyksellä. Jo tämän agendan kautta on vakiinnutettu kokonaisvaltainen lähestymistapa maahanmuuttopolitiikkaan. Eri politiikkasektoreiden yhteiset ja johdonmukaiset toimet ovat tarpeen.

Jäsenvaltioiden tiiviin yhteistyön lisäksi tarvitaan myös paljon kehitystä unionin suhteissa muuttoliikkeiden keskeisiin lähtö- ja kauttakulkumaihin. Kestävät kumppanuudet näiden maiden kanssa edistävät tavoitteita, jotka liittyvät esimerkiksi muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vaikuttamiseen.

Vastuunjako on vaikein kysymys

Kokonaisuuden poliittisesti vaikein osa-alue on edelleen turvapaikkajärjestelmän uudistamiseen liittyvä kysymys jäsenvaltioiden vastuusta ja keskinäisestä solidaarisuudesta. Nykyisessä järjestelmässä maahantulon paine jakaantuu hyvin epätasaisesti EU:n alueella. Maiden omat turvapaikkajärjestelmät kuormittuvat ja sitä kautta yhteiset säännöt jäävät soveltamatta täysimääräisesti, jolloin hakijat liikkuvat luvattomasti edelleen unionin alueella.

Keskustelua tullaan käymään uudelleen siitä, miten vastuu jäsenvaltioiden kesken jakautuisi mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Komissio rakentaa uudessa ehdotuksessaan solidaarisuuden kahden osatekijän varaan: turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot ja toiselle jäsenvaltiolle annettava tuki palautuksissa.

Samaan aikaan on tarkasteltava sitä, miten maahanmuuttotilanteen kriisiytyminen voidaan estää ennakolta. Mitä kaikkia toimenpiteitä tarvitaan heti ulkorajalla tai sen läheisyydessä? Entä mitä voidaan tehdä jo aikaisemmin yhteistyössä lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa?

Kokonaisuus on laaja ja kaikki liittyy kaikkeen. Laadukas turvapaikkajärjestelmä ja kestävä paluujärjestelmä muodostavat keskeisen osan maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kokonaisuutta.

Yhteisymmärrys on saavutettu jo useista asioista

Uudelleen käynnistyvän keskustelun aito tavoite on oltava, että maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan jo pitkään vireillä ollut uudistamistyö saatetaan loppuun. Yhteisymmärrystä löytyy jo suuren osaan asioita ja monet vanhoista ehdotuksista ovat edenneet ja pysyvät jatkoneuvotteluiden pohjana. Useita isoja poliittisia kysymyksiä on kuitenkin auki, ja eteenpäin pääsy edellyttää joustavuutta ja vahvaa kompromissihalukkuutta kaikilta.

EU:n neuvoston puheenjohtajana on heinäkuussa aloittanut Saksa, ja toinen suuri jäsenvaltio Ranska on vuorossa vuoden 2022 alkupuolella. Isot jäsenvaltiot ovat luonnollisesti avainasemassa yhteisten ratkaisujen löytämiseen. 

Tuomo Kurri
maahanmuuttojohtaja

EU:n turvapaikkajärjestelmää on uudistettava
Muuttoliike- ja turvapaikkapakti komission sivuilla (englanniksi)

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.